Jepsjeps, kauden toinen finnish tour on edennyt kahden päivän verran Lohjalla lähestulkoon virheettömissä olosuhteissa.
Oma pelaaminen tuntuu päivä päivältä paremmalta ja tuloksella +5 (75-74) tein cutin, joskin melkolailla viimeisten joukossa. Olen alkukauden painiskellut pienien teknisten ongelmien kanssa, eikä tulosta ole tullut. Tähän nähden olen tyytyväinen, että tervettä peli-iloa on parina viimepäivänä ollut entiseen tapaan! Vaikka kierrokset 75-74 ei ole tämän viikon kisa-areenalla mitään kovin kummoisia tuloksia niin on kuitenkin kiva saada kisarutiinia hiottua kuntoon ennen seuraavia koitoksia.
Pyhä-Lauri on kenttänä hyvä, selkeä ja oikeudenmukainen. Kunnossakaan ei varsinaisesti ole valittamista. Tämä mahdollistaa hyvän scooraamisen, mikä todellakin on jälleen tänä vuonna ollut kovatasoista. Turkulaiskaksikko Granberg-Samooja ovat kärjessä kovilla tuloksilla (-9,-8). Onneksi myös yksi GT-Teamin jäsen on kärkikahinoissa mukana - Putkosen Teemu pelasi eilisen 74 jatkeeksi 67 tänään ja on hyvissä asemissa huomista ajattellen.
Puhis joutui niin sanotusti jättämään leikin kesken kun ensimmäisen päivän jälkeen iski pahamainen flunssa ja sen aiheuttama väsymys. Tiedän itse viimevuotisesta kokemuksesta, että se ei ole paras mahdollinen fiilis..
Oma tavoite huomiselle on saada muutamat tyhmät virheet pois ja pelata tarpeeksi rohkeasti, jotta birkkuhanat aukeisivat kunnolla!
Huomenna isosti :)
Jufo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti