Olen valokuvannut "kakkos harrastuksena" jo muutaman vuoden. Se on todella lähellä sydäntä ja koitan ehtiä kuvaamaan kaiken muun lomassa mahdollisimman paljon. Nyt kun olen muutaman päivän ollut toipilaana niin tein itselleni kunnolliset kuvasivut, jotka voi käydä katsastamassa osoitteessa www.juhovesanen.com. Palautetta saa antaa :)
Kävin tosiaan viime perjantaina poskiontelon pallolaajennusleikkauksessa. Toimenpide koettiin tarpeelliseksi, kun aloimme miettiä mm. viime kesän lukuisia flunssia ja yleistä tukkoisuutta. Nyt pitäisi olla röörit auki ja toivottavasti tämä auttaa välttymään sairauksilta!
maanantai 29. marraskuuta 2010
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Vaihtelua
Morjentes,
Off-season on nyt alkanut, niinkuin juhon edellisestä postauksesta kuuluu. Itsellä golfmailat ovat olleet kiellettyä aluetta ja pääpaino on ollut puntilla käymisessä. Ei siis mitään hirveän mielenkiintoista treenirintamalla. Senpä takia en teille siitä enempää kerro, vaan keskityn toiseen lähellä sydäntäni olevaan aiheeseen, nimittäin filosofiaan.
Olen aina ollut asioita melko paljon pohtiva persoona ja pidän yleensäkin ajatella. Koulumaailmassa tämänkaltainen ajattelu on aika harvinaista. Suorittaminen ja ulkoa opiskelu menevät kehittävän ajatustyön edelle. Filosofiaa saa opiskella yhteensä 5 kurssia, kun esimerkiksi historiaa on jo 4 pakollista. Ihmisillä on myös suuri epätietoisuus tämänkaltaista toimintaa kohtaan. Jotkut katsovat minua kuin hullua, kun kerron näistä asioista ja he näkevät filosofian hirviönä, joka ajaaa ihmisen hulluuden partaalle. Luullaan, että pitäisi olla jotenkin erikoinen pystyäkseen funktioimaan metafyysisiä totuuksia. Tosiasiassa filosofia ei edes ole tätä. Filosofia(kreik. filia,sofia=viisauden rakkaus) on tietoisuutta omasta tekemisestään ja päämääristään. Näin osaat vastata esimerkiksi kysymyksiin miksi ja miten.
Tästä mieleeni tuleekin muutama ilta taaksepäin tapahtunut keskustelu Juhon kanssa, kun olimme pelaamassa snookeria. Tosiasiassa snookeria ajasta oli tunti ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä pari tuntia. Pohdimme yleensä elämää ja viaton keskustelu pikkujutuista riistäytyi niinsanotusti lapasesta. Tulimmekin luoneeksi pienen hypoteesin elämän osalta. Kun elämme elämäämme, meidän ympärillämme on jos jonkinlaisia mahdollisuuksia. Nämä mahdollisuudet voi nähdä myös naruina, punaisina lankoina, jos haluaa ilmaisua käyttää. On mahdotonta saada kiinni kaikista naruista. Yksinkertaisesti raajat eivät riitä tälläiseen. Tämän vuoksi elämässäkin on turha yrittää hallita kaikkea ja saada asioista täyttä varmuutta. Jos on selvittänyt elämässään mitä haluaa, tämän jälkeen oikea suunta löytyy ilman kaikkien narujen vetämistä. Oikeat narut ovat kyllä lähellä, jos tekee oikeita asioita. Hyvä kerää itselleen lisää hyvää. Tosin ennen hyvää täytyy yleensä kokea muitakin tuntemuksia. "If you want the rainbow, you got to put up with the rain".
Itse olen kiinnostunut sellaisista filosofeista ja ajatuksista, joita tuottaa muun muassa Nietzsche, Schopenhauer, Seneca, Sartre. Näitä ajatuksia löytyy ja näistä asioista voisi puhua monia tunteja ja laitoinkin nyt tänne vain tämmöisen pienen postauksen, etten pelota kaikkia pois;) kannattaa kuitenkin muistaa myös tälläinen: "Reading is thinking with someone elses head"-Schopenhauer. Hyvä pohdiskelu ei tee huono kellekkän silloin tällöin. Jos tämänkaltainen ei-golf aiheinen viestittely välillä kiinostaa, kannattaa painaa hyvä kirjoitus-nappulaa:)
"Truth is right in front of us, we only see it through a crooked glass."
Puhis

maanantai 22. marraskuuta 2010
Off Season
Jes jes,
kauden pelit siis pelattu ja katseet kohdistettu tulevaan. Tein itselleni kahden vuoden suunnitelman, jonka kliimaksi olisi MM kisat 2012. Tämä tavoite pitää sisällään useita asioita; tietysti jos mielii nousta MM kisakoneeseen kahden vuoden päästä niin on selvää että allekirjoittanut on maan kolmen parhaan amatööripelaajan joukossa. Mitä tämä sitten vaatii? Kohdallani se tarkoittaa tietynlaisen intensiteetin saavuttamista varsinkin kisatilanteissa. Olen luonteeltani varsin rauhallinen ja stressitön, joka on monella tapaa lahja tässä lajissa. Se on kuitenkin usein se syy, joka erottaa huippukierroksen ok kierroksesta. Korkeamman intensiteetin saavuttamista voin harjoitella fysiikkatreeninkin kautta ja olemme Pasin kanssa jo aloittaneet tämän asian hiomisen.
Pidin golfista taukoa Portugalin reissun jälkeen ja olen tässä syksyn aikana tehnyt äidille töitä ja samalla tienannut matkarahaa kevään treenireissuja varten. Tämä on tehnyt ihan hyvää tiiviin kesän jälkeen. Nälkä on mukavasti kasvanut ja noin viikko sitten alettiin Pasin kanssa treenaamaan uuden ajatuksen mukaisesti. Fysiikkatreeni on enemmän lajinomaista ja dynaamiseen liikkeeseen perustuvaa, perusvoimatasot ovat kuitenkin jo sillä tasolla ettei niiden kehittäminen ole enään päätavoite. Minulla on sinänsä mielenkiintoinen tilanne tällä hetkellä, että vaikka viime kausi oli tuloksellisesti rehellisesti sanottuna surkea niin olen nyt enemmän innoissani omasta tekemisetä kuin koskaan. Mitään yhteiskunnallisia "velvoitteita" ei juuri nyt ole ja voin keskittyä omaan treeniin kokopäiväisesti.
Keväällä suunnitelmissa on ehkä treeniä Korvenmaan Immun luona Orlandossa ja todennäköisesti myös Espanjassa. Tavoite olisi olla mahdollisimman paljon jossain muualla kuin Suomessa :) Kuinka paljon se tulee olemaan jää nähtäväksi.
Huomenna treeni alkaa yhdeksältä Myllypurossa, jossa Pasin kanssa ensin fysiikkatreeni ja siitä Malmille fiilistelemään kuinka hyvin se pallo lähteekään!
PS. Uudet raudat ja driveri tilauksessa! (Titleist CB raudat ja 910 D3 driver) Laitoin vanhat uskolliset sotaratsuni myyntiin GT:n foorumille, käykää tsekkaamassa! http://keskustelut.golftalma.fi/viewtopic.php?f=7&t=230

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)