Ei se kotimatka nyt kovin putkeen mennytkään. Aikataulu lähtöpäivälle oli kutakuinkin loistava - paperilla.
Lähtö aamulla seiskan aikoihin Ballenasta, siitä Paradoriin katsomaan ET:n kisaa, siellä muutama tunti ja Air Finlandilla 16.45 kohti Suomea. Saapumisaikakin olisi tällä setupilla ollut kohtuullinen 21.45.
Totuus oli kuitenkin kovin erilainen. Päästyämme Malagan kentälle, jono Air Finlandin tisikille oli melkein ulko-ovella (pienellä värikynällä). Lisäksi hetken jonotuksen jälkeen tuli villi huhu, että lento lähtee aikaisintaan klo 21.00 Malagasta.. Tässä vaiheessa alkoi vähän harmittamaan :D Noin tunnin jonotuksen jälkeen saimme bägit ja laukut checkattua sisään ja päästiin tosissaan imuttamaan sukkaa lähtöporteille.
Paikalliset lentokenttätyöntekijät eivät tuntuneet juurikaan asiasta tietävän, joten turvauduttiin lähinnä Finavian sivuilta löytyviin päivityksiin. Arvioidut lähtöajat vaihtelivat klo. 19 ja aamu 7 välillä. Muutaman kerran kävi jo mielessä, että pitäisikö soittaa Puhikselle, joka oli juuri samana aamuna tullut Marbellaan tyttöystävänsä kanssa, ja pyytää tätä hakemaan meidät niiden kämpille :) Toivottiin kuitenkin "parasta" ja loppujenlopuksi päästiin lähtemään vissiinkin Mint Airwaysin (en ollut koskaaan kuullutkaan ko. lentoyhtiöstä) koneella kohti Suomea vähän kymmenen jälkeen illalla.
Ei siinä mitään, ainakin päästiin saman päivän puolella lähtemään. Tämän hässäkän kruunasi koko koneellinen keski-iän ylittäneitä Suomalaisia turisteja sekä se, että catering palvelu oli saanut järjestettyä vain osalle ateriat. 64 matkustajaa jäi ilman ruokaa, onneksi me kuuluttiin "junioreihin" joten saatiin jotain sapuskaa pöytään, paitsi Tammisen Noora, jolta puuttui koko pöytä ja joutui syömään tarjotin sylissä :D
Good job Air Finland.
No ei tämä niin vakavaa kuitenkaan ole, päästiin kuitenkin kaikki kotiin. Itse avasin kotioven varmaan ensimmäisenä noin klo 5.45, sääliksi käy esimerkiksi Marika Vossia, joka joutui vielä painamaan junalla Kuopioon viitisen tuntia. Onneksi asun Keravalla :)
Nyt viikon verran treeniä Pasin kanssa ja muutama kuvaushomma ennen kuin lähden takasin Almenaraan Puhiksen kanssa treenileirille!
maanantai 28. maaliskuuta 2011
lauantai 26. maaliskuuta 2011
There is no secret ingredient
Nyt on melkein viikonpäivät väännetty ballenan tuulessa ja tuiverruksessa. Alun vaikeudet ja vastoinkäymiset ovat pikkuhiljaa muuttuneet paremmaksi rutiiniksi ja onnistumisiksi. Missään huippujiissä peli ei kuitenkaan missään nimessä vielä ole, mutta tuntuu siltä että olen saanut uudet swingimuutokset ajettua sisään.
Staffan kysyi ensimmäisenä päivänä, että mikä olisi se asia jonka haluat ja voit luvata olevan hallussa viikon loputtua. Vastasin että rutiini uuteen vetoon ja erityisesti liikkeellelähtö sekä rytmi. Nyt voin sanoa, että näin on tapahtunut. Tuuli on hankaloittanut erityisesti rytmityksen fiilistelyä, mutta onneksi parina iltana on ollut lähestulkoon rasvatyyni keli, jolloin on voinut vetästä rangella hyvän setin.
Tänään sain hyvästä swingiajatuksesta kiinni. Löin rangella ja tajusin että lähdin suunnanmuutoksesta vetämään "väärään" suuntaan. En tullut tarpeeksi jyrkästi palloon, joka näkyi heikkoina misseinä oikealle. Tästä kun sain kiinni niin pystyin raapaisemaan tosi vahvasti kropalla läpi ja tuottamaan siistiä kaarta.
Jälkeenpäin mietittiinkin Pulkkasen Tapsan kanssa, että ei tämä mitään avaruusfysiikkaa ole. Tapsa oli ihan fiiliksissä kun sai ajatuksen siitä miten wedgeillä vedetään kunnon spinniä ja meikä tajusi kuinka lyönnissä pitikään mennä läpi. Naurettiin jälkeenpäin ja fiilisteltiin Kung Fu Pandassa olevaa loistavaa lausahdusta - there is no secret ingredient.
Huomenna lähdetään aikasin aamulla kohti Malagaa tsiigaamaan ET:n kisaa, jonka jälkeen osa (minä mukaanlukien) lähtee kotiin ja osa jatkaa Sotograndeen, jossa alkaa kisa keskiviikkona. Kiva päästä väijymään tourpelaajia lähietäisyydeltä, toivottavasti Miguel Korhonen painaa kunnolla alle kentän!
Laukkukin jo pakattu :)

| Lisää kuvateksti |
Kuumotus kuumuuteen
Hellurei!
Meikäläisellä onkin nyt aika loistava fiilis, ylioppilaskirjoitukset ovat takanapäin ja lento espanjaan lähtee sunnuntaina aikaisin aamulla(5.30). Mikäs tässä voisikaan olla hauskempaa! Yo-rupeamani käsitti siis nyt keväällä matematiikan, äidinkielen ja filosofian. Aikaisemmin olin psykologian ja englannin kirjoittanut jo. Näistä itselle kiinostavin oli tuo filosofia. Kirjoituksissa tulikin paperille sykittyä 22 sivua silkkaa terästä! Alkoivat taas aivosolut aktivoitua kun pääsi tulittamaan syvällisiä ajatuksia paperille.
Nykyään on aika vaikea löytää hyviä ystäviä, joiden kanssa voi oikeasti spekuloida, isolla s:llä. Onneksi itse olen löytänyt esimerkiksi Juhon kanssa yhteisen sävelen mielenmaailmoissa. Itsellä ainakin sanottavaa joskus löytyy enemmänkin kuin mitä kerkeää puhua. Ajatuksilla on myös jännä tapa tulla sykäyksinä, ja kun tuntoja ja ajatuksia pitäisi jakaa, tuloksena on yleensä melkoinen sekamelska. Sitten joudutaankin puhua ummet ja lammet ympäriinsä, kun kaiken liittyessä kaikkeen käydään läpi elämän pieni kirjo. Hyvän spekuloinnin seurauksena voikin olla muutaman tunnin aikakato. Hienoimpia asioita on, kun keskustelussa päästään väittelyn tasolle jostain aiheesta. Pieni vasta-argumentti ei ole ikinä pahaksi, kun keskustellaan. Tämä käy myös jokapäiväiseen elämään. Ilman kyseenalaistusta ei ole kehitystä. Filosofiassa on kuitenkin yksi pieni mutka, jos siihen perehtyy paremmin. On hirveän vaikea kumota muita ajatusmaailmoja, jos ymmärtää asioita objektiivisesti. Oikeita vastauksia ei ole. Siksi tämänkaltainen ajattelu onkin elämän mittainen prosessi.
"Tiedän vain sen, etten tiedä mitään" -Sokrates
Tästä päästäänkiin hienolla aasinsillalla golfinpeluuseen.
Milloin voi tietää, että tekee oikeita asioita? Milloin tietää, että kehittyy? Itse olen ainakin melko jääräpäistä sorttia oman pelini suhteen, kun tulee uuden asian hyväksymiseen. Pidän tälläistä itse terveenä skeptisyytenä. Tärkeintä golfissakin on kuitenkin se, että uskoo siihen, että pystyy pelaamaan hyvin ja että suunta on ylöspäin. Jos minulle joku tuo uuttaa asiaa esille, en ole kyllä ensimmäisenä hurraamassa. Haluan saada lisää perusteluja ja puntaroida asioita. Suomessakin voitaisiin vetää enemmän vain omalla tyylillä, eikä tehdä stereotyyppisiä suomalaisia svingi remonttiin joka talvi-ratkaisuja. Golf kuitenkin pohjimmiltaan taitolajina perustuu juuri siihen Taitoon. Tarkennettuna pelaamisen taitoon. Tekniikka on vasta hienosäätöä. Itse ainakin näkisin junioripelaajien parhaan treenin sijoittuvan kentälle. Peliä, peliä, peliä. Siellä ne golfarit tehdään:)
Onneksi itse pääsen tuota pikaa harjoittamaan tuota jaloa pelaamisen taitoa. Nähdään taas mistä se Puhis on tehty! Valderramakin käydään Juhon kanssa tsekkaamassa. Onkohan se sittenkään niin kireä kenttä, mitä sanotaan, se nähdään parin viikon päästä.
Vielä kaunis loppulainaus sekä kiitos ja kuittaus:
"Every person takes the limits of their own vision for the limits of the world"- Arthur Schopenhauer
Puhis
Ps. stand up komiikan ystäville youtubesta robin williamsin loistava keikka: http://www.youtube.com/watch?v=pd2IoHbjvTk&feature=related

tiistai 22. maaliskuuta 2011
Olisko tänään vähän tyynempää?
No ei ollut. Sama viheliäinen tuuli posottaa atlantilta niin kuin eilenkin. Pelaamista se vaan lähinnä hankaloittaa, mutta treenaaminen on vähän eri juttu. Rangella puhaltaa selkätuuli aamusta iltaan, joten siellä ei voi niin paljon aikaa viettää kuin haluaisin. Myöskään wedgejä ei kunnolla voi hioa.
Joka tapauksessa päivä oli kuitenkin hyvä. Pelattiin tosiaan aamusta ja pga:n porukka, joka on täällä kouluttautumassa, veti meille peliharjoituksen. Ensimmäiset kuusi reikää jokainen lyönti tuli maalata pelikavereille ääneen. Seuraavat kuusi reikää ei saanut osua ns. oikealla lyöntimäärällä griiniin ja jos osui niin tuli yks penaltti. Ja viimeiset kuusi reikää pistepeliä, eli piste jokaisesta väylä- ja greeniosumasta, up&downista, birdiestä ja kolme pistettä eaglesta.
Muuten ihan hyvä setti, mutta keskimmäisen kuuden reiän pelimuoto, jolloin ei saanut osua greeniin ei oikein ollut hyvä. Varsinkin kun kyseisessä kuuden väylän putkessa oli kolme par 5 ja pari lyhyttä par 4. Parempi tapa tähän olisi ollut, että jos osuu väylään niin saa lyödä greenille, muuten ei. Tällöin korostuu avausten rooli ja hyvistä lyönneistä palkitaan.
Pelin jälkeen saatiin muutama tunti treenattua, joista parhaiten tässä tuulessa onnistuu puttaaminen. Sainkin hyvän treenin vedettyä ja muutenkin tuntuu, että puttaaminen on mennyt eteenpäin. Olen koittanut saada hartioita vähän enemmän leveliin ja pientä forward pressiä strokeen. Hyvin on uponnut :) Lyöminen ei ole vielä ollut sitä tasoa mitä odotan. Harmittavaa vielä se, ettei rangella pääse kunnolla vetämään. Täytyy vaan olla tarkkana ja lyödä maltilla. Parempia merkkejä kuitenkin ilmassa, innolla huomenna taas pelaamaan!
Kohta illallinen ja sitten onkin aika valmis nukkumaan. Tällaiset tuuliset päivät on aika rasittavia niin henkisesti kuin fyysisetikkin, joten ei paljon tartte unta pyydellä :)
Huomenna lisää!

maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ballena
Noni, Costa Ballenassa ollaan :) Staffan tosiaan kutsu meikäläisen viikon leirille tänne Espanjan aurinkoon. Säätilanne vaikuttaa muuten hyvältä, mutta niinkuin täällä Atlantin rannalla perinteisesti, tuuli on enemmän kuin navakkaa :D Hyvää treeniä sekin, mutta pidemmän päälle se alkaa syömään miestä. Onneksi illat ovat melko tyyniä, joten quality practicen voi suunnitella auringonlaskun välittömään läheisyyteen.
Tämän päivän peli oli ensimmäinen noin puoleentoista kuukauteen, joten vähän oli tunnustelun makua ilmassa. Hyviä merkkejä on kuitenkin nähtävissä ja treenit Pasin kanssa on pureutuneet hyvin ajatukseen. Pientä ruuvaamista liikkeessä kuitenkin aina on, mutta lähinnä hienosäätötasolla. Täytyy vaan pitää pää kylmänä eikä antaa tuulen vaikuttaa lyömiseen ja varsinkin rytmitykseen liiaksi.
Nyt painuu pää tyynyyn, jotta on aamulla skarppina kun lähdetään pelaamaan!

tiistai 15. maaliskuuta 2011
Uutta tyyliä!
Wau!
Juho taas pistänyt parastaan ja tehnyt aivan älyttömän päheen blogin meille. Itse saan turistina nauttia vierestä hedelmistä. Päätimme siis irtautua hieman vanhasta Gt-team blogista, koska olimme ne kaverit, jotka innostuivat kirjoittamisesta hiukan enemmän kuin muut. Päätimme siis luoda ihan oman kirjoittelupaikan meille kahdelle ja toivottavasti hommat rullaavat samalla leppoisalla tyylillä kuin ennenkin. Juhon kirjoituksia siis odotellessa:) Blogi pysyy siis samalla linjalla kuin ennenkin, joskin ehkä hieman epägolfimaisistakin asioista voisi välillä spekuloida.
Itse olen tällä hetkellä kirjoitusten ihmeellisessä maailmassa, takana vasta rakas äidinkieli. Välikommenttina: mikä järki on siinä, että 4-5 sivun kirjoitelmaan varataan 6 tuntia aikaa ja pois ei saa lähteä ennen kuin kolme tuntia on täynnä? Mä kysyn vaan. On maailma mennyt ihmeelliseksi. Näin spontaanille jätkälle jää liikaa aikaa näissä tilanteissa ja sormien pyörittely onkin tuttua hommaa. Huomenna edessä olisi lempiaineeni, filosofia. Tässäkin tosin pieni jännitysmomentti on päällä, koska pienoisena kouluanarkistina en ole varma miten tietotaitona perustuu koulufilosofiaan. Hyvää on kumminkin syytä mennä hakemaan.
Golfit menevät erinomaisesti, tänään juuri olin Putkosen Teemun kanssa vetämässä hyvän salisetin, joka tarkoittaa sitä, että huomenna sängystänousemus voi tehdä hiukan tiukkaa. onneksi jalkoja saa leputtaa koulun penkeillä:) Svingi tuntuu hyvältä ja näyttää hyvältä, ainakin omasta mielestäni. Kovasti odotan, että pääsen espanjaan treenaamaan vajaan kahden viikon päästä. Siellä olisi tarkoitus viettää aikaa kolme viikkoa ja tulla taas askeleen paremmaksi golfariksi. Jos vaikka taas muutaman niksin lisää voisi pistää pelikirjaan. Keleistä odotan parempaa kuin viime portugalin reissulta. Aurinkoa kiitos!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)