Jes jes,
kauden pelit siis pelattu ja katseet kohdistettu tulevaan. Tein itselleni kahden vuoden suunnitelman, jonka kliimaksi olisi MM kisat 2012. Tämä tavoite pitää sisällään useita asioita; tietysti jos mielii nousta MM kisakoneeseen kahden vuoden päästä niin on selvää että allekirjoittanut on maan kolmen parhaan amatööripelaajan joukossa. Mitä tämä sitten vaatii? Kohdallani se tarkoittaa tietynlaisen intensiteetin saavuttamista varsinkin kisatilanteissa. Olen luonteeltani varsin rauhallinen ja stressitön, joka on monella tapaa lahja tässä lajissa. Se on kuitenkin usein se syy, joka erottaa huippukierroksen ok kierroksesta. Korkeamman intensiteetin saavuttamista voin harjoitella fysiikkatreeninkin kautta ja olemme Pasin kanssa jo aloittaneet tämän asian hiomisen.
Pidin golfista taukoa Portugalin reissun jälkeen ja olen tässä syksyn aikana tehnyt äidille töitä ja samalla tienannut matkarahaa kevään treenireissuja varten. Tämä on tehnyt ihan hyvää tiiviin kesän jälkeen. Nälkä on mukavasti kasvanut ja noin viikko sitten alettiin Pasin kanssa treenaamaan uuden ajatuksen mukaisesti. Fysiikkatreeni on enemmän lajinomaista ja dynaamiseen liikkeeseen perustuvaa, perusvoimatasot ovat kuitenkin jo sillä tasolla ettei niiden kehittäminen ole enään päätavoite. Minulla on sinänsä mielenkiintoinen tilanne tällä hetkellä, että vaikka viime kausi oli tuloksellisesti rehellisesti sanottuna surkea niin olen nyt enemmän innoissani omasta tekemisetä kuin koskaan. Mitään yhteiskunnallisia "velvoitteita" ei juuri nyt ole ja voin keskittyä omaan treeniin kokopäiväisesti.
Keväällä suunnitelmissa on ehkä treeniä Korvenmaan Immun luona Orlandossa ja todennäköisesti myös Espanjassa. Tavoite olisi olla mahdollisimman paljon jossain muualla kuin Suomessa :) Kuinka paljon se tulee olemaan jää nähtäväksi.
Huomenna treeni alkaa yhdeksältä Myllypurossa, jossa Pasin kanssa ensin fysiikkatreeni ja siitä Malmille fiilistelemään kuinka hyvin se pallo lähteekään!
PS. Uudet raudat ja driveri tilauksessa! (Titleist CB raudat ja 910 D3 driver) Laitoin vanhat uskolliset sotaratsuni myyntiin GT:n foorumille, käykää tsekkaamassa! http://keskustelut.golftalma.fi/viewtopic.php?f=7&t=230
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti