maanantai 7. kesäkuuta 2010

Pitkästä aikaa

No niin, pitkästä aikaa kerkeän/pääsen päivittelemään blogia. On ollu tosiaan melkoisen kiireinen aikataulu meikäläisellä sieltä toukokuun puolivälistä aina tähän päivään asti. Ohjelmaan on kuulunut pari maajoukkueleiriä, yksi Vanajanlinnassa ja yksi Ruotsissa, kisa Ranskassa ja viimeisin kisa Meri-Teijossa. Urheilukoulu ei ole paljon Vesasen poikaa nähnyt tällä ajanjaksolla, joka on tietysti varsin mukava asia :)

Kisat on mennyt varsin huonosti, joka on ollut melko yllättävää. Fiilis omaan tekemiseen ja kaikkiin osa-alueisiin on positiivinen ja kehitystä viime vuoteen on tullut. Tästä huolimatta tulokset eivät vastaa tekemistä. Kummallista? Kyllä, tämä kuitenkin kuuluu golfiin ja näiden vaiheiden yli on vain sinniteltävä ja pidettävä pää pystyssä.

Tällä hetkellä kirjoittelen taas Vanajanlinnasta, jossa on meneillään leiri. Tänään oli sponsoripäivä, eli pelattiin golfliiton sponsoreiden kanssa AM-AM tyylinen kisa ja sitä ennen pidettiin erilaisia rasteja niin putti ja chippi greenillä kuin rangellakin. Kaikilla tuntui olevan hauskaa ja pelikin oli mukavan tuntuista. Meidän ryhmä sijoittui kisassa toiseksi ja tiimihenki oli vallan mainio. Pelin jälkeen suihku ja illalliselle. Ruokatarjoilu oli jälleen kerran lähes virheetöntä ja kruunasi mukavan päivän hienosti.

Huomenna varsinainen treenipäivä, jolloin ohjelmassa mm. 5% testi (pitkä lyönti, wedget, pitcit, chipit, putti), jossa alueena toimii tosiaan 5% rinki lyödystä matkasta, 10m putti -> alue 0,5m halkaisija. Lisäksi rangella keskitytään kierteiden työstämiseen. Lounaan jälkeen peli, joka tietysti toimii leirikisana. Hyvä päivä siis tulossa!

Eikä siinä vielä kaikki. Pelin jälkeen pitäsi vielä ajaa Lahteen kasarmille, jossa alkaa keskiviikkona sotilaskoulutus. No onneksi maastopuvun saa laittaa pölyttymään jo ke illalla kun alkaa taas urheilukomennus :) To-pe sujuukin sitten Talmassa perinteisellä junnuleirillä ohjaajana.

Talmassa nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti